sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Mitä päälle - moottoripyöräilyn sietämätön seksikkyys

Vuosi sitten, kun vasta katselin ohi ajavia motoristeja, olin jokseenkin tietämätön siitä, mistä kaikesta coolin näköinen motoristi koostuu. Siis kun kurkistetaan vähän pintaa syvemmälle.

Ennen ajoon lähtöä katsotaan säätiedoitus. Ensimmäiseksi mietitään alakerta. Laitanko windstopper juoksuhousut vai merinovillaiset kalsarit? Villa on liikaa, mutta tekniset hiihtokalsarit olisivat varmaan hyvät gore tex housujen alla. Hmmm, ajattelin lähteä farkuissa ja tällä tuulella ne eivät mitenkään riitä ajofarkkujen alla. Iltapäivällä alkaa näköjään paistaa ja kokemuksesta tiedän, että gore tex housut ovat silloin turhan hiostavat eikä niitä voi pitää ilman kalsareita koska sisäpinta tuntuu iholla ällöttävän muoviselta. Ja sukat? Miten olisi hiihtosukat? Puuvillasukat on ehkä liian vilpoiset, mutta illan tullen bootseihin voisi lisätä ohuet villasukat. Vaan hemmetti, aamupäivän sadekuuro uhkaa nahkabootseja, joten ehkä sittenkin kallistun gore tex jalkineitten kannalle. Jos iltapäivällä paistaa niin lyhytvartiset olisivat kyllä paremmat. Mutta farkkujen kanssa niissä palelee nilkat jos on keli on viileämpää kuin mitä on luvattu. Jossain kaapissa pitäisi olla villasäärystimet. Nehän voisi pakata mukaan lyhytvartisten kenkien jatkeeksi. Mutta ikävä kyllä gore tex housuissani on liian lyhyet lahkeet, joten jos sataa niin sateella säärystimet ja kengät kastuvat.

Sitten yläkerta. Tekninen aluspaita olisi hyvä ratkaisu goretextakin alle, mutta kun se on numeroa liian pieni. Toimii silti hyvin, mutta näytän liika pieneen suoleen tungetulta mustamakkaralta. Toisaalta sen päälle voisi pistää jonkun kivan bändi T-paidan kammottavuutta pelastamaan. Ai niin, eihän minulla ole muuta bändipaitaa kuin Samuli Putron ”Huono sängyssä”.  Menköön. Collegehuppari on periaatteessa ihan okei, mutta jos tuuli on navakkaa, niin softshell-takki on parempi. Toisaalta omani on joku halpaversio ja saa nopeasti aikaan tunteen, että olen pukeutunut muovisäkkiin. Rukan murtomaahiihtopuku pitää vielä testata, että olisiko siitä mp-asuksi kun meillä päin ei ole enää lunta talvisin. Ainoa mistä olen varma on se, että fleecekerrasto on tällä kelillä  liikaa. Varsinkin jos se on kokohaalari ja varustettu pelkästään sepaluksella. Puuvillainen pitkähihainen peruspaita collegehupparin alla saattaisi olla tänään se paras vaihtoehto. Ehkä. Onneksi sivulaukkuun mahtuu vielä joku vanha villatakki.

Sivulaukkuihin on pakattava varoiksi myös sadepuku. Siis siinä tapauksessa, että lähtee ajamaan farkuilla. Ja bootsien sadesuojukset jos lähtee bootseissa. Kahdet ajohansikkaat tietysti. Toiset ohuet, toiset paksummat. Ikävä kyllä ohuet pitävät vettä huomattavasti paremmin. Jäätävän sateen uhatessa pitää laittaa alle merinovillaiset alussormikkaat. Tai laittaisin mutta ne on nähtävästi hävinneet jonnekin. Mukaan siis vaihtoehto kaksi; vinyylihansikkaat. Ei haihdu lämpö käsistä. Puffihuiveissa löytyy myös villainen. Se kutittaa ikävästi yli 5 asteen lämpötiloissa. Valitaan siis keinokuituinen ja se missä ei lue I love Rauma. Parempi ottaa varoiksi myös kypärähuppu, vaikka en tykkää siitä. Tuntuu ahdistavalta, että tukka pitäisi tunkea jonkun vaatteen alle niskaan.

Tukka onkin oma juttunsa. Ei tarvitse olla kovinkaan pitkä reissu, kun huolella letitetty palmikko on  muuttunut tuulen tuivertamaksi sotkupötköksi. Pinnejähän ei voi käyttää, koska ne irtoilevat ja pistävät sitten salakavalasti silmään kypärää pukiessa. Vaan hiuksia ei voi leikatakaan. Se olisi vähän niin kuin amputoisi yhden raajansa. Silmälasit eivät mahdu kypärään, joten pitää muistaa ottaa silmälasikotelo mukaan ja optimistina myös aurinkolasikotelo.

Kun sitten lopulta on perillä kohteessa 300 onnellisen kilometrin jälkeen hikisenä, naama punakkana, posket rutussa ja tukka kohti kaikkia ilmansuuntia voi todeta, että tämä on varsin ulkonäköpaineista vapauttava ajanviete. Ihan sama kuinka coolilta ja seksikkäältä jotkut kuvittelevat naismotoristin näyttävän, lopputulos on joka tapauksessa kypärässä ruttaantunut, punakka, hikinen ja pörröinen mollamaijan joka syö ansaitsemaansa juhlatuuttia muitten samanlaisten kanssa. Niin ja hymyilee kuin Suomen pystykorva.



2 kommenttia: