On se vaan paha tauti

Kuume. Luulin että olin siltä turvassa. Pidin koko viime kesän tarkoin huolta, etten altistanut itseäni minkäänlaiselle tartunnalle. En lähestynyt outoja, en käynyt vieraissa. Messuilla lipsahti ihan vaan pikkuriikkisen kokeilemisen puolelle. Säilyin terveenä, koska tarjonta oli minulle sopimatonta.

Ei auttaneet varotoimet, ei. Kuukaudessa tauti alkoi nostaa päätään ja se oli menoa. Tsekkaus Suomen ja Ruotsin tarjontaan poiki sellaisen kullanmurun, että olin mennyttä. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun on kerättävä koko tahdonvoimansa näyttääkseen välinpitämättömältä? Näytellä viileää ja että olen vähän niin kuin ohikulkumatkalla tässä. Kunha nyt poikkesin kun en oikein muutakaan tekemistä keksinyt. Oikeasti ei ole nukkunut moneen päivään ja pulssi hakkaa miljoonaa. Säätänyt ja värkkäillyt, että saa auton lainaksi ja pääsee pelipaikalle. 

Onneksi on tullut harrastettua kaupantekoa Intiassa, joten käytiin rauhassa läpi säät ja messut ja mopokerhot ja kerhotapahtumat, rengasmerkit ja mitä näitä nyt on. Smooltookkeja. Lopputulos oli kelvollinen, sekä ostaja että myyjä kättelivät hymyillen ja jatkoivat jutustelua. Intiassa olen opetellut lukemaan myyjien kasvoja nähdäkseni, oliko maksamani summa ylihintaa, sopivasti vai liian vähän. Nyt jäi sellainen tunne, että me oltiin siellä sopivan äärellä. Jos ei oltu, olen huijattu mutta onnellinen sellainen. 

Eikä muuten sovi lainkaan väheksyä tunteita silloin kun kyse on moottoripyöristä. Autojen kanssa olen aina vähän kummastellut kaikenlaista intoilua ja pitänyt touhua vähän lapsellisenakin. Joudun ehkä ottamaan pakkia ja perumaan ylenkatseeni. Kyseessä taitaa olla yksi tämän harrastuksen suola. Että alla on juuri se oikean näköinen kulkupeli, joka myös tuntuu omalta ja sopivalta. Sen verran voin paljastaa, että väri edellä mentiin taas tässäkin hankinnassa että heilahti. Rakastan kaikkea vanhaa; huonekaluja, musiikkia ja roinaa. Lienee siis itsestään selvää, että tätä naista ei saa irti customista eikä customia irti naisesta.

Onhan tämä nyt rankkaa, kun piha on täynnä lumikasoja, jäätä ja soravelliä. Katsella tabletilta kuvia ja miettiä että onko tuo ihan oikeasti minun…Ja sitten vielä luopua vanhasta jolla on ihan erityinen paikka sydämessä. Ensirakkaus on aina ensirakkaus. Mutta ehkä saan tekoni anteeksi, kun Jampasta tulee jonkun muun ensirakkaus tai muuten vaan luottoystävä. Saavutettiin keleistä huolimatta kuitenkin se Itä-Suomi ja tehtiin mun unelmista totta. Nyt seikkailu jatkuu uudella kaverilla ja laivaliputkin on jo ostettuna…Nimi vain puuttuu…

Tuu jo kesä!

Terveisiä talviunilta

Aika lailla hiljaiseloa on tullut vietettyä mitä tulee kirjoittamiseen ja ajamiseen tietysti. Jamppa meni lokakuun alussa vanhan kaverinsa Volgan kanssa talvilevolle talliin, mihin ei ole järjestetty lainkaan vierailuaikoja. 

Itseänikin hämmästyttää, että minulle on alkanut herätä tarve käydä nostamassa pressun helmaa ja ihan pikkusen vaan kurkistamassa että Jampalla on kaikki hyvin. Johtuukohan se siitä, että ensimmäisen yhteisen kesän jälkeen suhteemme on syventynyt niin sanotusti seuraavalle tasolle. Onneksi lähellä on samanhenkistä seuraa, joka ymmärtää, että noinkin tärkeä kumppani on huomioitava arjessa ja mielellään ihan joka päivä.

Muutenkin haahuilen täällä pimeässä pohjolassa kuin orpo piru. Aiempina vuosina olen tähän aikaan nyppinyt viimeisiä piikkejä aamukammastani. Tänä vuonna päätin jättää Aasian ihmeet ja auringon väliin eli siirtää vuotuisen matkabudjettini kokonaisuudessaan ensi kesän moporeissuille. Jokainen on varmaan jostakin mediasta lukenut ja ymmärtänytkin, että sairaanhoitajan palkalla ei ihan kaikkia haaveitaan pysty toteuttamaan. Pakko priorisoida.

"Talvi" menee hyvin pitkälti villasukissa hipsutellen täällä tapahtumakaupunki Porissa. Sukset on kolmatta vuotta vintillä odottelemassa hiihtokelejä. Harmaana, loskaisena ja pimeänä iltapäivänä tuli lehteiltyä autoliiton kirjaa, joka esittelee muun muassa etelä-Ruotsin parhaat matkailukohteet. Etelä-Ruotsin läpi on siis tarkoitus ajella matkalla kohti vanhaa iloista Tanskanmaata. Innostuneena tutkin että mitäköhän mielenkiintoista siellä matkan varrella voisi oikein bongailla? Hmmm...no Pekka Töpöhännän kotikaupunkia ainakin olisi tarjolla ja Mustanaamion pääkalloluola...

Usko edellä mainitun päätökseni järkevyyteen horjahti. Äkkiä minulle valoa, aurinkoa, hinduja, makuja, hajuja tungosta ja autojen äänitorvia. Nyt! Heti!  

Pientä lohdutusta kuitenkin suo se, että loma häämöttää jo. Hotelli on varattu ja matkakohteena tällä kertaa eksoottinen Helsinki sekä MP 18 moottoripyörämessut. Saattaa sielläkin jotain kuumotusta ja poltetta olla ilmassa. Päähänpistoja, vaikkakaan ei auringosta johtuvia. Luvassa ainakin mahtavaa seuraa, paljon katseltavaa, musaa ja yhdessäoloa. Jospa vaikka sieltä löytyisi. Valoa.