perjantai 30. syyskuuta 2016

Talviuni

Vain vanha riimu on nyt tallissain…

Jamppa on viety talviunille ja nyt on hyvää aikaa miettiä kulunutta kesää ja syksyä. Pakko tunnustaa että odotin moottoripyöräilyn ja etenkin sen aloittamisen tässä iässä olevan huomattavasti hankalampaa kuin miksi se käytännössä osoittautui. Toki aloittamistani helpotti muutama ihana ja kärsivällinen kanssamopoilija. Olenkin lyhyessä ajassa sisäistänyt sen, että motoristi on motoristille…motoristi.
Tästä hyvänä esimerkkinä seuraava; Olin menossa yllätysvisiitille ja ystäväni kotitie oli revitty auki. Pysähdyin soittamaan onko hän kotona, koska minua ei huvittanut tunkea asfalttityömaalle turhan takia rymistelemään. Minuutin kestäneen puhelun aikana viereeni pysähtyi kaksi motoristia kysymään mikä hätänä. Toinen pyörällä ja toinen autolla. Hetken oli jo aikeissa ärsyyntyä moisesta häiriköinnistä. Eikö tässä nyt saa rauhassa edes puhelua soittaa? Seuraavaksi löysin itseni tarjoamassa apua motoristille, joka oli pysähtynyt korjaamaan ajotakkinsa auennutta hihaa…Odotan suurella mielenkiinnolla voiko auttamisen halu olla oikeasti noin pyyteetöntä ja missä ja miten nousee esille suomalaiskansallinen kateus ja vähättely. On nimittäin tullut tähän ikään harrastettua yhtä jos toista…

Yhteinen matkamme Jampan kanssa on kuitenkin vasta alussa. Syksyn onnelliset 1863 kilometriä eivät todellakaan riittäneet kuin juuri ja juuri siihen, että uskalsin ajaa 100km pikatietä perjantairuuhkassa ja ohittaa kuorma-auton. Tämäkin rohkeus löytyi lähinnä siitä syystä, etten kerta kaikkiaan kehdannut olla ohittamattakaan. Vanhat ystäväni  ”Mitä ihmisetkin sanoo” ja ”Mä en mitenkään tule kestämään tätä häpeää” nostivat päätään. Niinpä niin. Ei ole helppoa koittaa olla suorittamatta yli osaamisensa kun häpeä painaa toisessa vaakakupissa. Tässä tapauksessa satasen alueella viittäkymppiä ajava kuorma-auto oli ns. easy target ja uskallustani siivitti myös HD jonka perässä oli tarkoitus roikkua. Olisi ollut perin tuskallista laittaa  tekstiviesti,  että perässä tullaan…ensi viikolla!

En ole kirkollinen ihminen, mutta yksi haaveistani oli ajaa katsomaan tuhopoltettua ja uudelleen rakennettua Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa, missä kuvattiin Postia pappi Jaakopille - elokuvaa. Kysymys ei ollut siitä, että ajan Sastamalaan katsomaan tätä nimenomaista kirkkoa. Kysymys oli siitä, että voin mennä katsomaan sitä koska haluan. Moottoripyörä on keino tavoitella samankaltaista vapautta kotimaassa, josta tähän asti olen nauttinut lähinnä reppureissaillessani maailmalla. Olen matkustellut yksin Intiassa, Indonesiassa, Kuubassa jne nauttien siitä, että voin itse päättää mihin aamulla suuntaan. Elämäni ensimmäinen kokemus moottoripyörän kyydissä istumisesta ikinä oli sysipimeässä Intian yössä. Kuski uskoutui minulle olevansa Ricky Martinin veli…

Viimeksi tänä aamuna kurkistin makuuhuoneen ikkunasta onko kaveri tallessa. Pihamaa oli tyhjä.  Jamppa talvehtii arvokkaassa Volga-seurassa ja imee itseensä vanhaa venäläistä kulttuuria. Hiljaa rinnakkain talvehtivat nuo kaksi, ehkä kaarteissa vähän jäykkää ukkelia. Aion kuitenkin vielä kerran käydä pyyhkäisemässä kylkeä ja varmistamassa että kaikki on varmasti kunnossa…