Identiteetti muuttuu?

Vein roskat. Tällä nimenomaisella roskienvientikerralla tunsin olevani eri ihminen kuin ennen. Joudun nimittäin kävelemään roskiksille moottoripyöräni ohi. Vien tällä hetkellä roskia melko usein, vajaitakin pusseja. Ei kovinkaan ekologista. Sain ohjeeksi peittää Jampan peitteellä siitä syystä, että se on korkeiden pihakoivujen alla joista ensinnäkin tippuu lehtiä ja toiseksi niissä hengailee isohko parvi variksia. Pyörä pysyy siistinä, mutta minä näen vain sinisenharmaan peitteen, joka muuten on aivan liian pieni.

Ensimmäinen vierailuni suositussa tarvikemyymälässä moottoripyörän omistajana sujui kutakuinkin hyvin. Itsevarmoin askelin otin nuo neljä tärkeää hyllyväliä suvereenisti haltuun. Neuvoa en kysynyt ja nyt minä olen kanta-asiakas. Ainoastaan yksi kolmesta tavarasta oli täysin epäsopiva. Se ainoa jonka olin etukäteen mitannut. Epäuskoisena venyttelin peitettä Jampan niskaan. Kyllä se juuri ja juuri variksilta suojaa antaa, mutta visuaalinen vaikutelma ei ole erityisen pro.

Jamppa joutuu odottamaan vuoroaan tuossa koivujen alla vielä hetken aikaa. Olen luvannut ohjaajalle etten aloita ajamisen harjoittelua ennen kuin kesäteatterin esityskausi on ohi. Ohjaajamme usko kykyihini suoriutua moottoripyörän ajamisesta ei liene ihan korkeimmasta päästä. Tosin ei vaadita kovinkaan suurta nilkannyrjähdystä kun porraskävely korkokengissä ei enää onnistu. Eipä se muutenkaan ole erityisosaamisalueitteni kärkipäässä. Olen siis luvannut pitää itseni kurissa vielä kuukauden…ehkä…

Voinko minä kutsua itseäni motoristiksi vaikka en ole ajanut vielä metriäkään? Identiteettini on kuitenkin jo selkeästi muuttunut. Tunnen kuuluvani eri heimoon kuin ennen. Olenhan yksi ”meistä” Olen taloyhtiössä ainoa jolla on moottoripyörä. Korvaamaton neuvonantajani Late näytti miten siirrän pyörää ilman että sitä tarvitsee käynnistää. Meille kun on nimittäin tulossa laajempi piharemontti. Saatan joutua työntelemään sitä muutamankin kerran tuossa pihalla edes takaisin. Toivon todella, että yleisöä on huomattavasti vähemmän kuin kesäteatterissa!

                        Hyvää ja turvallista Juhannusta kaikille!

Jamppa tuli taloon.

Tämä päivä teki haaveestani totta. Siinä se nyt on, ensimmäinen moottoripyöräni. Korvaamaton neuvonantajani Late ajoi Jampan kotipihalle. Seuraavaksi pitäisi opetella ajamaan sitä. Nyt tuntuu kuin olisi tehnyt isommankin urheilusuorituksen. Hetken hengähtämistä tämä kyllä vaatii. Ehkä aloitan rasvaamalla laukut.

         Ajattelin vielä käydä peittelemässä pojan ja toivottamassa hyvää yötä! 

Kohta se on totta!

Jännitys tiivistyy…haaveista taitaa pian tulla totta. Koeajoja on jo sovittuna. Uusvanhat ajokamat roikkuvat eteisen naulakossa. Eipä siihen sitten enää paljon muuta mahdukaan. Pitänee luopua osasta noin pariakymmentä muuta tarpeellista kevät- ja kesä takkia. Tai ehkä en luovu vaan vien ne vinttiin pahan päivän varalle. Saattaa olla ettei minulla kohta ole rahaa ostaa uusia.

Tämä blogi alkaa kiitoksilla. Kiitos naiset! Kun olin kahlannut läpi merkkiviidakon ja päätynyt jonkinlaiseen lopputulemaan niin edelleen kiertelin ja kaartelin lopullista päätöstä oman pyörän ostamisesta.  Uskaltamisen kanssa minulla ei ole elämässäni enää aikoihin ollut ongelmaa, mutta että oppisinko ajamaan? Osaisinko ajaa turvallisesti niin että lapsenlapset saavat pitää mummunsa ja mummu pikkulikkansa ja isommatkin. Mielessä käväisi hetkellisiä kuolemanpelon välähdyksiä jolloin näin itseni pulassa ja seuraukset olivat, no arvaatte varmaan ilman että järkytän perikuntaa niitä kuvailemalla. Samoin mietin että miten ihmeessä tällainen niin sanotusti moottorihahmotushäiriöinen voi tietää mitä tehdä sen moottoripyöränsä kanssa jos se ei vaikka jonain aamuna käynnisty? Ja se kaikkein pahin. keneltä minä ikinä kehtaisin kysyä mitä sinne tankkiin laitetaan? Moottoripyörän myyjältäkö? Kuvitelkaa tilanne! En muuten ole ehtinyt vielä selvittää asiaa koska on ollut niin paljon puuhaa noiden varusteiden hankkimisessa.

Päädyin klikkaamaan hyvin merkittävää liity-painiketta facebookissa: Naismotoristit. Scrollailin hetken ja sitten kirjoitin epäilemättä ikiaikaisen FAQ:n eli miten tällainen osaamaton, mutta kortin omaava viiskymppinen mummu pääsee alkuun? Noin tunnissa olin jo ihan liekeissä. Osaan, opin ja hitto soikoon minullahan on kohtalotovereitakin vaikka kuinka paljon. Motoristimummoja tuntui plumpsahtelevan esille kuin plussapisteitä.  Apua löytyi niin ajotuntien ja harjoittelun suhteen, sekä aloittelijalle järkevien varusteitten hankkimiseksi. En usko että tulee eteen sellaista kysymystä mitä en naismotoristiryhmässä kehtaisi esittää. Tällä hetkellä haussa on omaan päähän sopiva kypärä ja sehän ei ole maailman yksinkertaisin projekti. Ensin pitää ottaa huomioon turvallisuusnäkökulmat ja vasta kakkosena väri (kiitos maanpinnalle palauttamisesta hyvät naiset)  Eli kiitos ja nähdään kunhan saan polttoaineasian selvitettyä!

Tämä ei ole mikään nuoruuden haave, vaan olen löytänyt itseni muutaman viimeisen vuoden aikana kääntyilemästä kateellisena pärinään päin. Tarkoitukseni oli hankkia itselleni niin sanottu kesäauto, mutta yht` äkkiä oivalsin että enhän minä mitään Fiat Puntoa tarvitse vaan moottoripyörän (anteeksi Fiat, tämä ei ole merkkikysymys) Kun otin kuningasideani puheeksi eri ihmisten kanssa oli tyrmistys melkoinen. Ratkaisuksi moottoripyöräkuumeeseen tarjottiin että etsi joku mies jolla on moottoripyörä. Onko se ainoa ratkaisu? Tinder-profiili tekstillä että etsitään miestä custom-pyörällä. Ikä ja ulkonäkö on sivuseikka paitsi pyörän. Vanha saa olla mutta sinistä en huoli….

No hätätilannehan oli jo syntymässä kun tajusin että mies tähän projektiin tarvitaan….Koeajamaan se pyörä. Samassa muistin loistavan miehen siihen hommaan, jonka esittelen teille kenties myöhemmin. On aika harvinaista että kummi on suojattiaan nuorempi, vai onko?