maanantai 15. elokuuta 2016

Mummu autokoulussa



Päästäkseni kartalle siitä olenko suunnilleen oikealla tiellä, päätin noudattaa neuvoja ja pyörähtää paikallisessa autokoulussa. Ensimmäinen kysymys kuului että minkälaisella pyörällä haluaisin ajaa? Hämmentävää sikäli, koska en tiedä moottoripyöristä edelleenkään juuri mitään. Vastasin kertomalla omastani, mutta eihän heillä ole customeita opetuskäyttöön. Olen myös hieman taikauskoinen ja mielessäni  käväisi että kaikki käy kunhan ei vaan ole sininen. Kysymyshän koski lähinnä kokoa, tehoa tai whatever, ei värejä taikka malleja. Nyt ollaankin sitten todellisella epämukavuusalueella eli teknisten asioitten äärellä. En kommentoi tätä sen enempää. En ole välttämättä kovin hyvin sisäistänyt kuutioita, watteja ja mitä näitä nyt on…

Ennakkoluuloni tätä harjoittelukumppaniani kohtaan olivat suuret. Minusta muovikatteinen pyörä näyttää lähtökohtaisesti agressiiviselta, vaikeasti käsiteltävältä ja liian nopealta voimailijalta, kun taas custom mukavan leppoisalta, pyöreältä ja luotettavalta naapurin sedältä. Ajoasentokin oli pysty ja polkimet oudossa paikassa.  Oma Jamppani muistuttaakin enempi leppoisaa nojatuolia mukavalla jalkarahilla. Pienen rohkaisun jälkeen autokoulun Honda lähti yllättävän mukavasti liikkeelle ja tuntui sopivalta käteen. Itse asiassa tajusin aika nopeastikin että näillä vehkeillä on muutakin eroa kuin ulkonäkö. Sen verran näpsäkästi tämä Honda CB 500F vastasi kun pyydettiin. Itse olen luonteeltani hidas, hajamielinen ja päättämätön joten laiskanpulskea hoppani sopinee kuitenkin paremmin minulle.  Näinkin pienellä kokeilemisella alkoi avautua että ne jotka rakastavat moottoripyörissä nimenomaan vauhtia valitsevat toisin kuin minä. Minä rakastan vanhoja tavaroita, rokkenrollia ja vapautta mennä ja tulla kuten haluan, nopeudella ei ole niin väliä.

Onhan se hurjaa että saan ajaa kortillani moottoripyörää ilman että kukaan varmistaa tuleeko hommasta mitään. Kysymyshän on kuitenkin melko suuresta joukosta niitä muita tiellä liikkujia mitä yhdellä ajolenkillä kohtaa.  Tässä perään katsomisen luvatussa maassa on säädetty kaikenlaisia älyttömiä(kin) lakeja  joten  ihmettelen suuresti ettei tähän asiaan  ole ketään keksinyt puuttua.  Tokihan siinä säästyy euro poikineen kun ei tarvitse käydä autokoulua, mutta ilman herra O:ta olisin melkoinen riski. En todennäköisesti osaisi vielä edes ohjata pyörääni oikein.  

Nyt siis tarkistetaan mitä olen herra O:n kanssa ehtinyt viikon aikana oppia. Harjoittelin kahta haastetta jotka pyörivät mielessäni heti ensimmäisellä ajoviikolla. Hidasajoa kaupunkiliikenteessä koska kaupunkilaisena se on ensimmäisenä edessä jos haluan päästä pois kotoa. Ja jarruttamista yllättävissä tilanteissa. Sitä on pieni ihminen melko epävarmalla pohjalla kun ei ole ollenkaan varma miten pyörän saa nopeasti ja turvallisesti pysähtymään äkillisen esteen sattuessa kohdalle.  Kiintoisaa on sellainenkin näkökulma että moni uskaltaa sompailla kyllä menemään liikenteessä, mutta sitten ei uskalleta jarruttaa samasta nopeudesta valvotuissa olosuhteissa. En minäkään oikein uskaltanut. Hätäjarrutus ei ehkä ole hanskassa jos saa pyörän pysähtymään 30 km tuntivauhdista. No, kyllä se uskallus siitä kasvoi, mutta nopeutta en osaa itse sanoa. Kiellettiin nimittäin useaan otteeseen tuijottamasta siihen mittariin. Katse eteenpäin…eteenpäin…eteenpäin. Hyvin jäi mieleen. Kiitos Porin Ajo-expert ja Pertsa neuvoista ja rohkaisusta. Tuomio oli onneksi se, että olen oikealla tiellä. Kilometrejä vaan lisää, vertaistukea ja sopivalle ajokurssille heti kun mahdollista.  Lähitulevaisuudessa pitänee hankkia sopiva jäsenkortti kevättä ja kursseja ajatellen.


2 kommenttia:

  1. Jälleen niin hyvin ja elävästi kirjoitettu teksti. Ja ehkä parhaiten kuvattu ero customien ja muoviluotien välillä :)

    Teksteistäsi tulee rehellisesti esiin kaikki ne ajatukset, mitä varmaankin jokaisen aloittelevan mielessä kimpoilee.

    Jään mielenkiinnolla seuraamaan jatkoa.

    Onnea ja huikeita kokemuksia,

    T: TanjaW

    VastaaPoista